Soittotunnit

Aina on hyvä aika aloittaa soittoharrastus

Viulunsoitto, kuten muiden instrumenttien soitto, on kehittävä ja antoisa harrastus. Musiikki tarjoaa mahdollisuuden itseilmaisulle ja tiedetään, että se kehittää kokonaisvaltaisesti aivojen toimintaa!

Ida on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi vuonna 2021 ja opettanut Merikanto-opistossa ja Länsi-Uudenmaan ,musiikkiopistossa. Lisäksi Ida on opiskellut Suzukipedagogiikkaa ja täydentää tällä hetkellä opintojaan Tallinnan teatteri- ja musiikkiakatemiassa.

Soittotunnit on mahdollista pitää joko Idan kotona Järvenpäässä tai oppilaan luona, toiveidenne mukaan. Myös etäopetus on mahdollista. Tunnin pituus määritellään oppilaan iän ja taitotason mukaan. Pienimmille aloittelijoille tunnin pituus on 30min, taitojen ja iän karttuessa tunnin voi pidentää 45 tai 60 minuuttiin.

Soittotunneilla keskitytään viulunsoiton tekniikkaan ja musiikilliseen ilmaisuun. Ida opettaa klassista viulunsoittoa, mutta tunneilla soitetaan oppilaan toiveiden mukaan lisäksi elokuvamusiikkia ja kevyempää ohjelmistoa. Uusimmat listahitit taipuvat myös viululle. Kamarimusisointi eli yhdessä soittaminen on osa soittotuntien kulkua. Usein opettaja säestää oppilaan kappaleita viululla tai opettaja ja oppilas soittavat yhdessä duoja eli kappaleita kahdelle viululle. 

Päästäkseen uuden harrastuksen pariin oppilas tarvitsee viulun. Viulu on mahdollista ostaa tai vuokrata soitinliikkeestä. Ida auttaa tarvittaessa soittimen hankinnassa. 

Opetusfilosofiani

Lähestyn opetusta jokaisen oppilaan yksilöllisistä tarpeista käsin. Opetus räätälöidään oppilaan toiveiden ja tavoitteiden mukaiseksi, jotta oppiminen olisi hauskaa ja onnistumisen kokemuksia saisi paljon. Uskon, että musiikki kuuluu kaikille iästä riippumatta. Olen opettanut aikuisia aloittelijoita ja heidän kanssaan olemme saavuttaneet positiivisia ja antoisia tuloksia. Koskaan ei siis ole myöhäistä aloittaa soittoharrastusta!

Nuorten oppilaiden kanssa lähestymme musiikkia ja soittamista leikin sekä kehollisuuden kautta. Leikinomaisten harjoitusten avulla tutustumme viuluun ja viulunsoitossa tarvittaviin lapselle uusiin liikeratoihin. Vanhempien tuki etenkin soittoharrastuksen alussa on tärkeää, jotta lapsi oppisi oikeat soittoasennot mahdollisimman varhain.

Opetusharjoitteluissani opetustani on kuvattu varmaksi ja iloiseksi. Suhtaudun oppilaisiini kärsivällisesti ja positiivisesti. Vaikka olen opetusurani alussa, opetuksestani välittyy kokemus ja osaaminen.